Christchurchista jatkoimme matkaamme itäistä rannikkoa pitkin aivan eteläsaaren eteläkärkeen asti. Etelä oli tosiaan aika erilainen, hieno ja omalaatuinen. Ensinnäkin, rannikko on melko alavaa, ja täällä tuulee, kovaa, aina, ja on melko viileää. Lisäksi säät vaihtuvat nopeaan, auringonpaiste voi vaihtua kovaan sateeseen hetkessä. Illalla varsinkin. Yleensä kun on aika pystyttää teltta, alkaa tuulla ja sataa kuin saavista. Koita siinä sitten pystyttää teltta kuivana. Yhtenä iltana yövyimme kukkuloilla paikassa, jossa ei ollut keittiötiloja - eli kokkausta ulkona. Kylmäkin oli kuin piru. Hetken tuuminnan ja kokkauksen jälkeen siirryimme syömään autoon kupeista - jonka jälkeen totesimme, että tätä se oikea leirielämä on :)
Sään lisäksi luonto tuntuu muutenkin villimmälle. Jo kolmella eri paikkakunnalla pääsimme useaan otteeseen katselemaan luonnonvaraisia pingviinejä. Toinen pingviinilaji oli sinipingviini - tämä kokemus oli enemmän järjestetty ja maksullinen. Hieno show saatiinkin, kun pingviinit yrittivät päästä koloihinsa merikarhun (Uudenseelanninmerikarhu eli forsterinmerikarhu) ohi, epäonnistuttuaan tässä paniikissa kivikkoa pitkin karkuun vierien ja monet naurut irrottaen. Merikarhu päätti varastaa shown ja hyppäsi lopuksi katsomoon aidan yli. Tosin kaikkein hienoimmat kokemukset oli, kun kolmessa eri paikassa nähtiin, usein piilossa lymyilyn jälkeen, maailman harvinaisin ja uhanalainen pingviinilaji - jota esiintyy ainoastaan Uuden-Seelannin eteläsaarella - keltasilmäpingviini. Oikeastaan nähtiin niitä yhteensä n. 6-7. Täytyy sanoa, että ainakin itsestä matka näin etelään jo pelkästään tämän pingviinin nähtyä tuntuu tekemisen arvoiselta. Netti paholainen ei vaan ole täällä päin maailmaa Suomen tasoinen - ei varsinkaan, kun ollaan koko ajan melko etäisissä paikoissa. Alla muutama kuva kyseisistä upeista pingviineistä - niistä, jotka nähtiin lähimpänä. Koitamme saada videot myös ladattua heti, kun se on mahdollista, ovat tosi söpöjä videoita Mariaa lainatakseni!
Käytiin myös eteläsaaren eteläisimmässä kärjessä, Slope Pointilla, tunnustelemassa valtavia kallioihin rikkoutuvia aaltoja ja jatkuvaa, erittäin voimasta etelämantereelta saakka puhaltavaa tuulta. Tuntui, että ollaan eksytty kauas yhdestä maailman pohjoisimmasta maasta Suomesta.
- Valtteri
Sään lisäksi luonto tuntuu muutenkin villimmälle. Jo kolmella eri paikkakunnalla pääsimme useaan otteeseen katselemaan luonnonvaraisia pingviinejä. Toinen pingviinilaji oli sinipingviini - tämä kokemus oli enemmän järjestetty ja maksullinen. Hieno show saatiinkin, kun pingviinit yrittivät päästä koloihinsa merikarhun (Uudenseelanninmerikarhu eli forsterinmerikarhu) ohi, epäonnistuttuaan tässä paniikissa kivikkoa pitkin karkuun vierien ja monet naurut irrottaen. Merikarhu päätti varastaa shown ja hyppäsi lopuksi katsomoon aidan yli. Tosin kaikkein hienoimmat kokemukset oli, kun kolmessa eri paikassa nähtiin, usein piilossa lymyilyn jälkeen, maailman harvinaisin ja uhanalainen pingviinilaji - jota esiintyy ainoastaan Uuden-Seelannin eteläsaarella - keltasilmäpingviini. Oikeastaan nähtiin niitä yhteensä n. 6-7. Täytyy sanoa, että ainakin itsestä matka näin etelään jo pelkästään tämän pingviinin nähtyä tuntuu tekemisen arvoiselta. Netti paholainen ei vaan ole täällä päin maailmaa Suomen tasoinen - ei varsinkaan, kun ollaan koko ajan melko etäisissä paikoissa. Alla muutama kuva kyseisistä upeista pingviineistä - niistä, jotka nähtiin lähimpänä. Koitamme saada videot myös ladattua heti, kun se on mahdollista, ovat tosi söpöjä videoita Mariaa lainatakseni!
Käytiin myös eteläsaaren eteläisimmässä kärjessä, Slope Pointilla, tunnustelemassa valtavia kallioihin rikkoutuvia aaltoja ja jatkuvaa, erittäin voimasta etelämantereelta saakka puhaltavaa tuulta. Tuntui, että ollaan eksytty kauas yhdestä maailman pohjoisimmasta maasta Suomesta.
- Valtteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti