Mangaia

Tää tulee nyt todella jälkikirjoituksena, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan, vai mitä :)

Meidän viiminen kohde oli siis Mangaia niminen saari. Se oli vaan vähän pienempi kooltaan kun Rarotonga (Cookin pääsaari), mutta siellä asuu vaan vajaa 500 ihmistä. Kun ihmiset Cookilla kuuli, että mennään sinne, ne ihmetteli aina kovasti, että mitä me siellä. Että eihän siellä mitään ole. Mutta onhan siellä vaikka mitä :) Saari on erityisesti tunnettu makateasta eli kuolleesta korallista, joka kohoaa jopa 60 metrin korkeuteen, ja mittavista luolastoistaan.

Lennettiin saarelle sellasella ultrapienellä koneella. Siellä oli kahdeksan paikkaa matkustajille, lentoemännän sijaan meidät otti vastaan ja ohjeisti perämies, ohjaamoon ei ollut ovea ja käsimatkatavarat säilytettiin keskellä kapeaa käytävää. Oli myös eka kerta kun laskeuduttiin "hiekkakentälle" tai ei se ainakaan asfaltoitu ollut!

Vietettiin pari ekaa yötä ja päivää Ara Moana nimisessä majotuspaikassa. Se oli saaren itäpuolella, keskellä ei mitään. Sen omisti ruotsalais-mangaialainen pariskunta, joka tosin asuu nykyään Rarotongalla, ja paikasta piti huolta niiden sukulainen. Paikka oli nähnyt parhaat päivänsä ja hiljentynyt 2008 kansainvälisen laman myötä. Kuultiin myöhemmin, että oltiin ekat vieraat 12 kuukauteen! Meistä kyllä pidettiin tosi hyvää huolta ja paikka oli tosi symppis. Viihdyttiin loistavasti ja opittiin hosteilta paikallisesta elämästä.

Vaihdettiin sitten paikkaa länsipuolella saarta pariksi viimeiseksi yöks. Tää toinen paikka oli huomattavasti halvempi, mikä sopi paremmin meidän budjetille, ja olin muutenkin ajatellut, että näin näkee kätevästi saaren molemmat puolet. Tää ratkasu tosin herätti huomattavan paljon hämmennystä paikallisissa. Moni luuli, ettei viihdytty Ara Moanassa ja tätä yritettiin sitten selventää, että asia ei todellakaan ollu niin. Kiusallisilta tilanteilta ei vältytty... Mutta tehty mikä tehty. Ens kerralla kyllä toimisin toisella tavalla, ettei synny tämmöstä hämminkiä.

Yks mieleenpainuvimmista jutuista oli myös meidän seikkailu yhdessä saaren luolista. Meidän opas, Maui, oli kyllä melkoinen tyyppi! Oli asunut vuosikymmeniä ulkomailla ja palannut sitten kotisaarelleen eläkkeelle. Siellä tää kuuskymppinen paineli vauhdilla luolassaan flipflopeilla ja kertoi meille saaren ja luolan historiasta. Luolan alkupää oli kohtuu kapea, mutta vielä ihan helppokulkuista.

Jossain vaiheessa Maui totesi, että noniin nyt alkaa sitten kiipeily, autahan vaimoasi tarvittaessa. Olin niin tyytyväinen, että olin laittanut urheilucaprit ja paremmat sandaalit jalkaan. Muuten mulle olisi voinut käydä huonosti, koska olin vähän puolikuntoinen - mun olkapää oli siis sanonut yhteistyönsä osittain irti edellisenä päivänä kun olin vaihtanut vaatteita. Käsi ei siis oikein noussut kunnolla eikä sille voinut juuri varata painoa. Valtteri tosin selvisi ihmeen hyvin flipflopeissaan, vaikka lopussa joutuikin palaamaan takasin onkimaan karannutta yksilöä kymmenen metriä alempaa... Mutta siis saatiin todellakin kiipeillä ihan tosissaan muutamassa kohdassa! Mun piti laittaa hiekkanen ja hikinen taskulamppu suuhun, jotta näin ees jotain ja sain myös ramman käteni käyttöön. Pikkasen ehti myös pulssi nousta parissa kohtaa ja koko kroppaa piti hyödyntää. Mutta kivaa oli jokatapauksessa. Oikea voittajafiilis lopussa! Naurettiinkin oppaalle, että Suomessa turisteja ei ois koskaan saanut viedä tollaseen luolaan turvallisuussyistä. Puuttu valot ja kaiteet ja kaikki varauloskäynnit etc. :)

Toinen majotuspaikka olisi saattanut käydä jopa tosi tylsäksi ellei siellä olisi ollut muita vieraita. Tutustuttiin aika hyvin Tirianaan ja Tuaan, uusseelantilaispariskuntaan Wellingtonin lähistöltä. Niillä oli aika samanlainen huumontaju kun meillä ja hengattiinkin paljon yhdessä. Kolmas vieras oli sellanen seittämänkymppinen jenkki, jonka mielestä mm. Mäkki ja kaikki muukin ruoka oli naurettavan kallista Uudessa-Seelannissa (kai se nyt on kalliimpaa kun jenkeissä, jolla on ihan erilainen poliittinen asema, demografinen rakenne ja esim. työlainsäädäntö!), Uus-Seelanti oli poliisivaltio ja terrorismi maailman suurin uhka. Kertoo jotain miehen maailmankuvasta. Kovin hedelmällisiä keskusteluja ei hänen kanssaan juuri saatu aikaiseksi, mutta muuten kokemus oli kyllä avartava.

Oltiin viihdytty oppaamme Mauin seurassa niin hyvin, että tahdottiin seikkailla Mauin seurassa toistekin. Viiminen ilta olikin kyllä sitten erittäin mielenkiintoinen. Maui vei meidät parille kaljalle paikallisen pormestarin kauppaan ja opittiin lisää Mauin henkilöhistoriasta ja saarielämästä. Erittäin avartavia tarinoita! Ilta päättyi sitten paikallisten miesten perinteiseen ajanviettotapaan eli bush bariin. Jokainen osallistuja toi pullon kotipolttoa - koska "mitä järkeä on juoda yksin, kun yhdessä on paljon mukavampaa" - ja sitten juotiin vuoron perään samasta lasista. Pormestarin poika toimi baarimikkona, koska "täytyyhän pojan harjoitella palvelemista tulevaa rooliaan varten". Mua jännitti aika paljon osallistua tähän aktivitettiin, koska tää oli siis vaan miesten juttu eikä paikallisilla naisilla ollut bush baariin mitään asiaa. Tunnelma ja vastaanotto oli kuitenkin ihan lämmin, joten kai se oli ok. Oli kyllä taas avartava kokemus. Ja sellainen jota ei missä tahansa pääse kokemaan!